keskiviikko 7. syyskuuta 2011

JUUUST, matkakertomusta!!!

Justjoo eli nyt taitaa olla aika kerrata mitä tapahtu ku Älytön ylitti Suomen rajat ja lähti vallottamaan Ruotsin ja Tanskan, taino ainaki Kööpenhaminan.
Elikkäs hommahan lähti käyntiin torstai-iltana 18.8 ku Lassin-Kalossi tuupattiin täyteen tavaraa(johon ei paljoa tarvittu, pelkkä mikeV täytti jo puolet takaböksästä.
















Eli siitä matka sitten starttas kohti Turkua, josta laiva Tukholmaan lähti klo7. Tästä siis seurasi löysä valvomisputki mutta no problem, olihan kuitenkin selkeä keli ajaa.
















No mutta kyllähän Turkuun helposti päästtiin. Ja selvyyden vuoksi matkaseurue koostui Älyttömän terveys-sektorin jäsenistä eli Hyeenalassista, Rontista, Atte Variksesta ja allekirjottaneesta.














Ja eipä siinä ku auto vaan cardeckille ja unimaahan. Seuraava herätys olikin jo Ruotsissa. Laivalta parit törpöt ja paska-purkit mukkaan ja eiku kalossilla pyörimään Tuhkolmaan, jossa meitä ootti melkeen yhtä hyvä ilma ku Suomessa eli vettä ihan vitusti. No mutta suuntana siis Tukholman burnside. Ei paljoa haitannu vaikka oli puoliks märkä se parkki, sai kyllä ihan kuolaposkella siellä potkutella, sen verran siisti paikka.
Siitä matka jatku paskan mäkkärireissun jälkeen E4:lle, joka oli isompi tie ku pyytivaarantie. Kello oli puolen yön yli ja Harakan kummitustarinat alkoivat lähestyessämme Norrköpingiä jossa päätettiin pysähtyä unille.



















































Joo o eka yö teltassa eikä etes paljoa vettä läpi. Norrköpingin parkkiki alko kuivaa ja sitähän sitte jäätiin skeittailee heti ku oltiin saatu "NO BUBBLES" vettä.

















Taishan tuo maistuu.



































Ja hyeena teki flipin.



Joopa joo sessareiten jälkeen matka kohti Kööpenhaminaa jatkui.










































Ja päänahkoja rupes tippuu.


Seuraava pysähyspaikka olikin Jöngköping, jonka parkilla päästiin pikkusen jäljille mikä on inessä ja mikä ei...haalari... Ennen kuin suurempaa hämmennystä oli aiheutettu matka Köpikseen jatkui.




























Rupeshanse västäräkki vähä viheltämään tuolla Ruotsissa.


Ja sitte Helsingborgista lauttalla Köpikseen. Tulihan siellä lautalla jo joku kysymään miten sinne Kristianiaan päästään, eikä oltu nukuttu teltassa vasta ku yks yö.
No just ja Köpiksessä noin puolenyönaikoihi ja heti Terveyskeskukseen. Sepä ei ollukkaan kuumostus ku jengi kävelee pimeeseen aukkoon ja portin luona joku tikistää paskaa huutaen samalla yhtä pahasti sieltä olis tulossa vesimelooni. No kyllähän sinne sitte lopulta uskals mennä ja sitte vaan rantaspotille lääkitsemään ja unille.














Teltta kasaan ja 20m spotille+30astella = jatkoon!




























Tais maistuu!














Tästä ilmeestä ei ole tarkkaa varmuutta, mutta herran päässä todennäköisesti liikkui joko ajatus; "vittu miks mie seurustelen" tai "tosi nerokasta asua joensuussa".

No näitten rantasessarien jälkeen tais olla taas vuorossa visiitti terveyskeskukseen josta terveenä The Spotille, joka oli kyllä nimensä veronen, myös parit klipit. Sitten olikin vielä yks spotti jonka jälkee yllätti kaatosade kfc:ssä istuessa. Ratkaisuna Omenahotelli. Reksun ansiosta päästiin sinne sisälle jossa oiskin ollu varmaan kaikista järkevintä pysyä. Ei kuitenkaan auttanu ku lähteä katsomaan mitä Köpis tarjoaa Sunnuntai-iltaisin. Meille se tarjos huoria jotka, tulivat mm. kourimaan allekirjoittaneen alapäätä omenan edessä. Parempaa ei tarjonnut Kakadu jossa mm. 5min sisällä=12e ja bisse noin 11e. Siitä voitte miettiä jatkoon vai ei. Atte kuitenki pystyi tarjoamaan itsellensä ja meille huvia tämänkin jälkeen.piste.

Ei se aamukaan vissiin aivan lottovoittoa tuonut.














Tästä päästiin kuitenkin yli jollakin tapaa. Aamuspottina valkoset bänkit joka oli kyllä aika hullunsiisti spotti.



































Teilit hallus.


Tuolta tais matka jatkua tuommoselle hiekanpeitossa olleelle bumppispotille, joka löyvettiin keskusta.














Tästä jatkettiin takaisin rantaan, teltta pystyyn valmiiksi ja eikun skeittaamaan ja lepuuttamaan rannan kurbeille bissen ja sangrian kera.
Kun ilta oli edennyt lepuutus ja fronttikäännöskäsimaassa vaiheeseen meidän teltan kohdalla alkoi pyöriä taskulamput ja aateltiin että mikähän siellä on hätänä... Sittenpä mentiin teltalle ja siellähän ne poliisit oli vastassa. Ja laitontahan siinä oli sitten yöpyä, kehottivat lähtemään. Siinäpä sitte kasattiin telttaa ja kytäthän ne näki sangriatölkin josta seurasi keskutelu Aten kanssa: "You have been drinking? Can you drive?" A: "We can`t" "you can" A:"No, we can`t". No eipä siinä sitten ehottivat mentäs metrolla 9km leirintäalueelle. Oltiin vaan että, joo onnistuu---> kytät poissa= teltta 100m entisestä telttapaikasta 50cm korkuseks ja pari heinää päälle. Kaikkin mielestä hyvin maastoutettu teltta ja voittajana nukkumaan.
Aamulla herätessä teltta painoi nenää ja tosiasiassa se oli keskellä uimarantaa...

Siitä sitte köpiksen parkille josta ei kummemin tarvii sanoa mitään:































































Bäkkilippari...just...

Parkin jälkeen tais olla vika visiitti tervyskeskuksessa jossa hämmennystä aiheutti randompuulihai, joka sekotti matkapoppoonpäät aivan täydellisesti... Oli siis pakko ottaa etäisyyttä puuleista ja lähteä skeittaamaan flättihänkkiä ja juomaan tuborgia. Tästä taas rannalle, skeittaamaan jossa kuultiin että Malmöstä lähestyy myrsky, joka pakottaisi lähtemään omenahotelliin, niinhä myö tehtiinki. Jälkeenpäin ihmetystä herätti että seuraava kuva on otettu samana iltana:














Viimenen ilta Köpiksessä...piti siis tehä jotain siistiä. Mieleen ei juolahtanu tyytyä normi baariin ja johonkin muuhun tavalliseen, vaan retki Terveyskeskukseen houkutteli. Kovin odotuksin kavelymatka alkoi mutta liian monet pysähdykset(7eleven, burgerking) veivät mehut jaloista?
Noh päätettiin palata Omenaan, jonka aulan ovikoodi ei toiminu/ei vaan auvennu. Onneksi kovassa retkeilykunnossa ollut Lassi ei sammunut allekirjoittaneen Ja Variksen kanssa aulaan vaan pystyi soittamaan Jannen avaamaan oven. No problem.

Aamulla haikein mielin(piti oikeen lähettää pullopostina yllätys mereen) jätimme Köpiksen ja suuntasimme Malmöseen.
Eka spotti:





















Löysät jalat...löysä fiftari.















Onneks ilmassa leijaili porukkaan soittamssa Zeppelinin Kashmiria niin ei tehny nii paljoa mieli skeitata. Tästä sitte Malmön isolle parkille, jossa 10v penskat veteli järettömiä bäkkiaireja ja ite fiftaria...
Siitä sitte ruostebänkille, josta tais irrota parit klipitki. Tämän jälkeen oli aika mennä diy-tyyliselle parkille pikkusessareille ja nukkumaan.
Teltta pystyyn ja yhtäkkiä parkille syttyy valot, ja eiku neljästään iltasessareille huuuuhuu.















Parkkihan näytti tältä.





















Lassi knows skene.














Ponalla meni hermot.


Tosiaan Malmössä oli aika vitun kosteaa, ja yöllä tuliki aika kaatamalla vettä eikä teltta tainnu ihan pitää kaikkee ulkona, allekirjoittaneen makuupussi oli nimittäin 1/3 litimärkä. Päivälläkin oli niin kosteaa, että oli turha etes yrittää kuivattaa. Koateudesta huolimatta vuorossa oli Ponan parkit, joista meitä miellytti rautatien viereinen mesta.














Wallride-Atte.





















Fiilis!

Ponan muut parkit olikin aikalailla märkiä, joten eiku vaan pitsan kautta takasi diy-parkille skeittaa ja nukkumaan. No mutta enne nukkumista oli kyllä kuivatettava märkä makari ja siihenhän löyty oivallinen tilaisuus parkin vieressä sijaineiden vessojen käsienkuivausmasiinasta. Aluksi homma toimi hyvin kunnes allekirjoittanut aatteli olla vielä fiksumpi, nimittäin teippaamalla puhallus napin pohjaan jotta voisi antaa makuupussin kuivaa ja ite mennä skeittaamaan...nerokasta. No eikun teippiä hakemaan autosta ja makuupussi vaan vessaan. Hymysuin teippirullan kanssa takaisin vessoille, no mutta pitihän niitten vessojen ovien lukittuu kiinni sillä aikaa kun hain teippiä. Eipä siinä, nyt ei sitte ollut märkää eikä kuivaa makuupussia.
















Tuonnehan se jäi, tässä kuvassa oli vissiin menossa jtn muuta kun kuivattelua.

No "hyvin nukutun" yön jälkeen vaan hakeman makuupussia vessasta. No eihän sitä siellä enää ollu, sen sijaan parkilla oli about 40 jannua myllyttämässä täysillä, kello oli kuitenki 9.30.Tästä hämmentyneenä mennään pesämään hampaita/röökille/ihmettelemään toimintaa parkin reunalle. 10minuuttia sitte kattellaan sitä toimintaa ja kunnes ilmeisesti joku vanhempi jannu näyttää merkin ja koko parkki tyhjenee, kokonaan. Hämmentävää. Ainoa selitys oli joku saatanan aito skedecämppi.

Tästä suihkun jälkeen kohti Tukholmaa.














Semmone.

Matkalla pysähdys muun muassa Söderteljessä täydellisellä manukurbimestalla. Sitten vaan ettimään Tukholman keskustaan yöpaikkaa, jota ei sieltä loppujenlopuksi löytynyt, vaan navigaattorista löytynyneen leirintäalueen vieressä sijainnut alue oli meille tarpeeksi hyvä leiripaikka...
Aamulla herätyksemme tapahtui kuitenkin epämääräiseen paukkeeseen, joka lopulta osoittautui haulukolla hanhien ampumiseksi 50metriä meidän teltasta.















Terveenä.














Perhepotretti.














Atte&etana

Aamu-fiilistelyn jälkeen vielä vähä skeittaamaan Tukholman brotherhoodiin, tästä taas vähä miettimistä:




































No kekittähän se.














Eikä näy ku puolet parkista...

Heti kun ruottalaisille penskoille oli näytetty miten se 360poppari lähtee oli viimesen spotin aika. Suhteellisen ankea mesta...:





























Tästä eiku vaan laivalle ja kokka kohti Turkua. Laivamatkasta ei muuta sanottavaan ku minttu+univelka = cardeck.

Suomeen tulohan oli yllätten yhtä tuskaa. Piti vielä käyvä kattomassa ku prot skeittaa. Tähän ei meinannu oikeen enää jaksa, vaan Soneran kojun säkkituoli maistu hitusen paremmin.

No mutta joopajoo sitte katkerana takasi Joensuuhun toteamaan mitä se elämä siellä on heh.


Huhu mikä teksti. ei varmaan moni jaksanu lukkee mutta eipä tässä, KINGI reissu!

Siitä muute vielä pätkä mitä tulio kuvattua tuolla parkeilla.:

Hurrien Parkit from Jari Random© on Vimeo.

Ei kommentteja: